Tässä blogissa seurataan Mellin eli Aspenhill Kamomillin pentujen elämää ja kehitystä pentulaatikosta maailmalle kuvien ja pikkutarinoiden muodossa.







perjantai 6. toukokuuta 2011

Melli pentuna

Tämä kuva on otettu Mellistä silloin ihan pienenä eli ikää on tässä noin 2,5 kk. Mellihän on syntynyt Ruotsissa Aspenhill-kennelissä 18.2.2007. Kaksi kuukautta myöhemmin se saapui Suomeen ja meille asumaan. Tosin se oli sijoituskoira, jonka varsinainen omistaja oli Iris Kaimio Kuopiosta. Melli sai lopulta vähän yli kaksivuotiaana ensimmäiset pentunsa Iriksen kasvattamana Karjakon-kennelissään. Pentuja syntyi silloinkin viisi, kolme urosta ja kaksi narttua. Näiden pentujen jälkeen Melli siirtyi minun omistukseeni. Olen ikuisesti kiitollinen Irikselle, että saimme tämän mahtavan koiran ja olen onnellinen hänen puolestaan, että Melli sai kauan kaivatut pennut silloin. Nyt on minun hetkeni aloittaa kasvattajana, nämä pennut ovat ensimmäiset. Ja tätä pentuetta olen odottanut melkein koko ikäni.
Posted by Picasa

1 kommentti: